Olli Immonen Kansanedustaja ja kaupunginvaltuutettu Oulusta

Kaikki blogit puheenaiheesta Ay-liike

#Viimeinenniitti puhtain asein taistelevaan ay-luottamukseen?

Mainoksen markkinoima keskitetty edunvalvonta herättää toki äkkipäätään luottamusta heikommassa asemassa olevissa (US19.8.2018). Mutta. 

Sota irtisanomislaista on varjonyrkkeilyä

Hallituksen lakiesitys, jolla olisi tarkoitus helpottaa irtisanomista alle 20 työntekijän yrityksissä on pistänyt Suomen aivan sekaisin. Teollisuus- ja kuljetusalat ovat jo julistaneet ylityökiellon, vastaava ylityö- ja vuoronvaihtokielto alkaa ensi viikolla myös hoitoaloilla. Palvelualat ovat tulossa mukaan myöhemmin ja myös opettajien OAJ suunnittelee vastatoimia.

Irtisanomislaki on turha

Alkaako nyt Suomessakin vaihtoehtoisten faktojen aika?

Olen sitä mieltä, että suunniteltu "irtisanomislaki" on kummallekin osapuolelle virheellisiin luuloihin perustuva riidan aihe. Miten on mahdollista, että lakia suunnitteleva hallitus ei ole selvittänyt niitä todellisia keinoja, joilla pienyrittäjä välttyy rekrytoimasta yritykseensä sopimatonta työntekijää. Nyt kiistellään vain siitä, miten sen sopimattoman työntekijän saisi pois. 

AY-liike ristiretkellä demokratiaa vastaan

Työ- ja elinkeinoministeriö julkaisi kesällä kommentoitavaksi lausuntopyynnön, jossa esitettiin suuntaviivoja alle 20 henkilöä työllistävien yritysten irtisanomisperusteiden keventämiseksi. Näin työllistämisestä voitaisiin tehdä pienissä yrityksissä kannustavampaa, koska nykyisen tiukan työmarkkinasääntelyn takia ensimmäiset työntekijät ovat yrittäjille riski, joka toteutuessaan voi tuhota yrityksen ja jopa tehdä yrittäjästä velallisen lopuksi elämäänsä.

Irtisanomissuojan heikentäminen syvältä, viedään pienyrittäjän työnantajamaine!

Hallituksen kolmen kopla jesper kasper ja joonathan eli jari-, jussi- ja orpo-poika, ovat lähteneet ryöstöretkelle. Nyt ryöstön kohteena on pienyrittäjien maine ja kunnia. Poikien oman ja puolueen edun nimissä. Yllätys yllätys, vaalit lähestyy!

Hallitus haluaa heikentää työntekijöiden henkilöperusteista irtisanomissuojaa pienissä, alle 20 työntekijän yrityksissä. Muka auttaa pienyrityksiä uusien työntekijöiden palkkaamisessa ja  tuottavuuden parantamisessa. Oikeesti?

Sipilän hallitus jakaa kansaa pahiten pitkään aikaan

Sipilän hallituksen kansaa voimakkaasti jakavat ehdotukset ja päätökset jatkuvat irtisanomissuojan heikennystavoitteilla. Leimallista tälle hallituskaudelle on ollut Kokoomuksen sekä Sipilän Keskustan oikeistosiiven ajama vahva ideologia, jota pyritään verhoilemaan Suomen edun kaapuun huonolla menestyksellä. Mikäli vähänkaan katsoo perusteluiden onttoutta ja niiden ohuutta selviää hyvin nopeasti kyseessä olevan vain ideologia, jonka ytimessä on hyvätuloisten ja varakkaiden etujen ajaminen.

Ay-jarrumiesten kiristykseen ei pidä taipua

Ay-liikkeen perivanhoilliset osat pyrkivät käyttämään valtaa, joka ei heille kuulu. Kyseessä on puhdas kiristys. Siihen ei kerta kaikkiaan pidä suostua. Suomi tarvitsee korkeamman työllisyyden. Jokainen työtön ansaitsee mahdollisuuden päästä töihin.

Irtisanomissuojan pärstäkerroinriski julkissektorin paikallisessa sopimisessa

SAK:n liitot eivät hyväksy irtisanomisperusteiden keventämistä pikkuyrityksissä. STTK:n puheenjohtaja sanoo, että jos työsuhdeturva riippuisi yrityksen koosta, se laittaisi työntekijät eriarvoiseen asemaan. Pardia vaatii hallitusta keskeyttämään lakihankkeen. Akavan Julkisalan koulutettujen neuvottelujärjestön JUKOn toiminnanjohtaja puolestaan pitää hallituksen esitystä kohtuuttomana: "Toteutuessaan se lisäisi pärstäkertoimeen perustuvien irtisanomisten riskiä.

”Vaalien alla AY-liikkeen pelko on viisauden alku” - Lasse Laatunen

Näillä sanoilla voisi kuvata työnantajajärjestö EK:n entisen työmarkkinajohtajan, Lasse Laatusen, haastattelua iltalehdelle, joka oli otsikoitu näin ”Ay-liike vetää kovat piippuun - tähtäin eduskuntavaaleissa?”. Haastattelussaan Laatunen korostaa SDP:n, ja varsinkin SDP:n puheenjohtaja Antti Rinteen kytköksiä AY-liikkeeseen.

Ay-porhot ja SDP – ruunan kummit?

Me suomalaiset omaksumme uusia keksintöjä ja sovellutuksia nopeasti ja hylkäämme vanhat jos niistä ei ole mihinkään. Ilman ongelmia. Se näkyy parhaiten maaseudun hylätyissä niittokoneissa ja puimureissa. Wanha on wanha ja siitä pitää päästä eroon.

Joissain asioissa me olemme kuitenkin vanhoillisia. Meistä suurin osa on luterilaisen kirkon jäseniä vaikka näyttää siltä, että kirkon perussanoma alkaa vääntyä tunnistamattomaksi. Samoin suurin osa meistä on ay-jäseniä, vaikka sen johdon – sen ylimystön kanta - on täysin vastakkainen tavallisten suomalaisten eduille.

Toimituksen poiminnat

Julkaise syötteitä