Olli Immonen Kansanedustaja ja kaupunginvaltuutettu Oulusta

Kaikki blogit puheenaiheesta Eduskuntavaalit2019

Sinituuli puhaltaa - Ulinaa Kokoomuksen vaalituloksesta

Nokkela taloustoimittaja Twitterissä kuvaili Lepomäen ja Häkkäsen äänieroa Kokoomuksen puheenjohtajaan Petteri Orpoon “nuorten kokoomuslaisten myrskyvaroitukseksi”. Myrskynmerkit olivat mukana myös Oulussa Janne Heikkisen vaalituloksessa. Nuori poliitikko syrjäytti istuvan kansanedustajan, 62-vuotiaan Eero Suutarin, edustajan paikalta ja ohitti hyvällä marginaalilla seuraavan kokoomuslaisen, kaupunginhallituksen puheenjohtajan, Juha Hännisen.

Ennakointiaeduskuntavaaleista Keski-Suomen osalta

Pikaennakko vaaleista

 

Nämä vaalit tulevat jäämään monella mittarilla historiankirjoihin politiikan murroksena. Enää ei ole kahta tai kolme suurta puoluetta, vaan viisi, jopa kuusi keskisuurta puoluetta. Tämä kehitys on ollut nähtävissä jo pidempään. Puolueiden väliset suhteet kokevat uusia järjestyksiä ja niin edelleen.

Käsittelen ja ennakoin nopeasti oman vaalipiirini Keski-Suomen läpimenijöitä:

Vaalien muistilista

Tänään on vaalipäivä, joten ajattelin kirjoittaa vähän aiheesta ja listata joitakin pointteja.

Närästää, että työstä jää käteen sama kuin sosiaaliturvasta

Suomen suurimmat ongelmat ovat kuristava verotus ja epäreilu sosiaaliturva. Keskituloisen palkasta jää rahaa käteen yhtä paljon, kuin sosiaalituesta. Kuulun keskiluokkaan ja maksan liikaa veroja, kuten noin 70% suomalaisista. Verorahoilla huolehditaan koulutuksesta, terveydestä ja turvallisuudesta, kuten valtion kuuluukin. Ei silti ole kestävää, että suurimman hinnan hyvinvoinnista maksavat pienet yrittäjät ja pienten lasten vanhemmat.

Viimeiset poliittiset aatokset ennen vaaleja - sanoinko pahasti?

Nyt revittelen

 

Ensimmäisen ja viimeisen kerran näissä vaaleissa sorrun nyt heittämään terävää kritiikkiä muita puolueita kohtaan, että KD näyttäisi paremmalta. Omahyväisesti jätän meidän puolueen nyt arvostelematta, yritän saada äänestäjiä viimeisillä keinoilla. Tämä on periaatteitani vastaan, mutta koska minäkin joskus lankean kiusaukseen, niin päätin langeta taas. Tässä tulee.

 

Vaalitentit ovat mielenkiintoisia

 

Huoltosuhteessa ei kyse käsipareista

Suomen ikääntyvästä väestöstä, pienenevistä uusista ikäluokista ja siten ylösalaisin kääntyvästä ikäpyramidista on tehty keppihevonen voimakkaalle ulkoperäisen työvoiman lisäämiselle. Heikkenevää huoltosuhdetta käytetään perusteena esimerkiksi saatavuusharkinnan poistamiselle. Huoltosuhdetta ei kuitenkaan pitäisi katsoa vain yksioikoisesti niin sanottujen auttavien käsiparien näkökulmasta. Huoltosuhteessa on kyse taloudesta ja maksajista.

Maahanmuuttovaalit - halusit tai et

Sokea Reettakin näkee, että ilmastohypetyksellä yritetään kääntää haahuilevan äänestäjän havaintoasetukset pois tärkeämmistä aiheista. Näistä tärkein on maahanmuutto ja siinä ilmenneet ikävät ongelmat.

Ensi sunnuntaina on vaalipäivä ja moni ajattelee kuumeisesti, ketä nyt äänestää. Nämä eivät ole ilmastovaalit, vaan nämä ovat maahanmuuttovaalit. Suomi on tehnyt ilmaston eteen enemmän kuin monet muut Euroopan maat ja suurimmat ongelmat ovat muualla kuin Euroopassa. On helppoa yrittää viedä huomiota vihervasemmiston agendaan sopivampaan aiheeseen.

Euroalueella keskustellaan tulonsiirroista; meillä ei

Euroalueen budjettia ja tulonsiirtomekanismia yritetään yhä saada aikaiseksi. Valtiovarainministerien Ecofin-kokous käsitteli asiaa 5.4. Budjettia on ehdotettu jo vuosia. Viimeksi näkyvän ehdotuksen euroalueen budjetista teki Ranskan presidentti Emmanuel Macron. Oma erillinen budjetti kuitenkin torpattiin EU-maiden joulukuun huippukokouksessa, lähinnä nk. uuden Hansaliiton (Suomi, Ruotsi, Tanska, Hollanti, Itävalta) toimesta.

Demokratian ja asiapitoisen politiikan puolesta, siksi Liike Nyt

Me kansalaiset ollaan pettyneitä päätöksiä aikaansaamattomaan politiikkaan ja poliitikkoihin, joiden toimintaa ohjaavat valtapeli ja turhat lupaukset. Kansan luottamus politiikkaa ja poliitikkoja kohtaan on ennätyksellisen alhaisella tasolla. En ihmettele ollenkaan, kun ottaa huomioon miltä päättyvä hallituskausi on näyttänyt.

Tiekartta - miten tästä eteenpäin

Hauskoja nämä sanojen uudet merkitykset. Entisaikaan tiekartta oli aina väärin päin taiteltu ja taitteistaan repeillyt metri kertaa metri paperiarkki, jossa toisella puolella oli Etelä-Suomen ja toisella puolella Pohjois-Suomen tiet…oikeesti!

Tiekartan uusi merkitys on poliitikon tai politiikkaan pyrkivän suunnitelma ja ohjenuora tulevaa päätöksentekoa varten. LiikeNytin tiekartassa on kuusi pääkohtaa ja jokaisen niiden alla on kaksi alakohtaa. Esittelen ja kommentoin ne tässä kirjoituksessani.

1. Huolenpito

- Toteutetaan maksuton toisen asteen koulutus

Toimituksen poiminnat

Julkaise syötteitä