*

Olli Immonen Kansanedustaja ja kaupunginvaltuutettu Oulusta

Perheenyhdistämislainsäädäntöä tiukennettava

Oikeus perhe-elämään on perusoikeus, jota suojaa Suomea sitova Euroopan ihmisoikeussopimus. Ihmisoikeussopimuksen 8 artiklan mukaan perhe-elämän suojelu käsittää oikeuden nauttia yksityis- ja perhe-elämää kohtaan kunnioitusta. Viranomaiset eivät saa rajoittaa tätä oikeutta, paitsi kun laki sen sallii ja se on välttämätöntä kansallisen ja yleisen turvallisuuden tai maan taloudellisen hyvinvoinnin vuoksi, tai epäjärjestyksen tai rikollisuuden estämiseksi tai moraalin suojaamiseksi, tai muiden henkilöiden oikeuksien ja vapauksien turvaamiseksi.

Euroopan ihmisoikeussopimuksen 8 artiklan 2 kohdan mukaan perhe-elämän suojelu ei ole ehdotonta.  Ihmissoikeussopimus suojaakin ensisijassa ydinperhettä. Lähtökohtana on, ettei ulkomaalaisella ole ehdotonta oikeutta muuttaa vieraaseen valtioon viettääkseen siellä perhe-elämää. Huomiota tulee kiinnittää muun muassa siihen, onko asianomaisten välttämättä pakko viettää perhe-elämää vieraassa maassa. Valtioille on ihmisoikeussopimuksen nojalla annettu suhteellisen paljon päätäntävaltaa, millä edellytyksillä perhe-elämää voidaan ylläpitää muuttamalla sen alueelle. Tämä mahdollistaa Suomelle verrattain itsenäisen linjan määrittelyn perheenyhdistämispolitiikassa.

EU-tasolla perheenyhdistämisestä säädetään 2003 voimaantulleella direktiivillä oikeudesta perheenyhdistämiseen, joka pantiin täytäntöön Suomessa lailla ulkomaalaislain muuttamisesta vuonna 2006. Direktiivillä pyritään harmonisoimaan yhteisön jäsenvaltioiden käytäntöjä kolmansien maiden kansalaisten perheenyhdistämistä koskien. Direktiivin perhekäsitys koskee ainakin ydinperheen jäseniä eli aviopuolisoa, naimattomia alaikäisiä lapsia sekä huollettavia adoptiolapsia. Perheenyhdistämisdirektiivi tulkitsee perheenyhdistämisen tukevan kotouttamista, josta tosin on esitetty useassa eri EU-valtiossa viime vuosina poikkeavia käsityksiä. Hallitsematon perheenyhdistämisten määrä on nimittäin koettu lukuisissa EU-maissa, kuten Hollannissa, Tanskassa, Britanniassa ja Saksassa, rasittavan jäsenvaltioiden julkista sektoria ja vahvistavan maahanmuuttajataustaisten henkilöiden sulkeutumista omiin yhteisöihinsä. Myös ulkomailta EU:n alueelle järjestetyt pakkoavioliitot ja tekaistut adoptiolapsisuhteet ovat olleet tapetilla monissa Euroopan valtioissa.

Perheenyhdistämisdirektiivi sallii EU-jäsenmaille oikeuden rajoittaa perheenyhdistämistä asettamalla erilaisia vaatimuksia perheenkokoajalle. Näitä ovat muun muassa riittävä toimeentulo, asuntoedellytys, sairausvakuutus, asumisaikavaatimus ja erinäisten kotouttamistoimenpiteiden noudattaminen. Kolmannesta maasta tulevalle aviopuolisolle voidaan asettaa enintään 21 vuoden ikäraja ja vaatimus mm. alkeellisesta kielitaidosta tai vähimmäistietoudesta yhteiskunnasta. Kansainvälistä suojelua pakolaisstatuksella saaneiden kolmansien maiden kansalaisten osalta perheenyhdistämisen rajoitukset ovat direktiivin nojalla kielletty.  EU-komissiolla on viime vuosina ollut halua laajentaa perheenyhdistämisdirektiivin perhekäsitettä isovanhempiin ja sisaruksiin sekä yhdenmukaistaa toissijaista suojelua saaneiden oikeudet pakolaisstatuksen saaneiden henkilöiden kanssa. Näihin ehdotuksiin useat EU-jäsenvaltiot ovat esittäneet kielteisen kantansa.

Suomen ulkomaalaislaissa perhesiteen perusteella oleskelulupaa hakevat jakautuvat kahteen eri ryhmään: perheenjäseniin ja muihin omaisiin. Ulkomaalaislain perhekäsite vastaa EU:n perheenyhdistämisdirektiivin laajinta vaihtoehtoa. Perheenyhdistäminen voidaan myöntää perheenkokoajan avio- tai avopuolisolle, rekisteröidylle kumppanille sekä huollettavalle alaikäiselle lapselle. Perheenkokoajan ollessa lapsi perheenjäsen on hänen huoltajansa. Oleskelulupa voidaan myöntää myös perheenkokoajan muulle omaiselle erityisen painavasta syystä. Pääsääntöisesti ulkomaan kansalaisen perheenyhdistämisessä vaaditaan turvattua toimeentuloa. Tässä kuitenkin tehdään laaja poikkeus, sillä pakolaisstatuksen saaneen ja toissijaista tai humanitaarista suojelua nauttivan ulkomaalaisen tai Suomen kansalaisuuden saaneen ulkomaalaisen perheenyhdistämiselle ei aseteta mitään vaatimuksia. Vain jos kansainvälistä suojelua saaneen perhe on perustettu Suomeen tulon jälkeen, on riittävä toimeentulon taso osoitettava. Suomen ulkomaalaislaissa ei ole mainintaa asumisaika-, asunto-, kotoutumis- tai ikärajavaatimuksista perheenyhdistämisten edellytyksenä.

Perhesiteen perusteella tehtyjen myönteisten oleskelulupapäätösten määrä on noussut Suomessa viime vuosina tuntuvasti maahanmuuttoviraston virallisten tilastojen mukaan. Myönteisten perhesidepäätösten kokonaismäärä on kohonnut vuoden 2009 5304 henkilöstä viime vuonna jo 6460 henkilöön. Perhesiteen osuus kaikista positiivista oleskelulupapäätöksistä on myös lisääntynyt vuoden 2011 32 prosentista 37 prosenttiin viimeisimpien vuoden 2013 tilastojen perusteella. Perhesiteellä oleskeluluvan saaneista kansalaisuusryhmistä erottuvat erityisesti lukumäärältään suurin hakijaryhmä venäläiset, mutta myös yleensä kansainvälisen suojelun perusteella Suomessa asuvat somalit tai heidän jälkeläisensä, jotka pyrkivät yhdistämään perheensä Suomeen. Somaleiden perheenyhdistämisissä on havaittavissa selkeä kasvutrendi, sillä viime vuonna 746 somalia sai oleskeluluvan perhesiteen nojalla, joka on huomattavasti korkeampi kuin vuoden 2011 luku 582. Myös Irakin kansalaisten tulo Suomeen perhesyistä on kasvanut kahdessa vuodessa 206 henkilöstä 296 henkilöön. Kansainvälistä suojelua saaneiden perheenjäsenten tulo Suomeen on kokonaisuudessaan lisääntynyt kuluneiden kahden vuoden aikana huomattavasti lukumäärän noustessa 502 henkilöstä 875 henkilöön. On kuitenkin syytä huomauttaa, että näiden lukujen valossa kasvava osa erityisesti somalialaisista perheenkokoajista on laittanut hakemusprosessin vireille Suomessa muulla statuksella kuin kansainvälistä suojelua saaneena ulkomaalaisena. Myös Suomen kansalaisten perheenjäsenten tulo maahamme on noussut 2011 ja 2013 välillä tuntuvasti yli sadalla saavuttaen viime vuonna 825 myönteisen oleskelulupapäätöksen määrän. Suomessa muun kuin kansainvälisen suojelun nojalla oleskelevien ulkomaalaisten tekemät perhesidehakemukset ovat myös pysyneet korkealla tasolla, sillä muiden ulkomaalaisten perheenjäsenille on myönnetty 2011-2013 aikana 4604-4760 myönteistä oleskelulupaa.

Suomen harjoittamaa perheenyhdistämispolitiikka voidaan pitää eurooppalaiselta katsantokannalta tarkasteltuna hyvin liberaalina. Poiketen monista muista Länsi-Euroopan maista Suomi ei edellytä maan kansalaisten tai kansainvälistä suojelua saaneiden ulkomaalaisten tekemien perhesidehakemusten hyväksymiseksi riittävää toimeentuloa, alkeellista kielitaitoa, riippumattomuutta sosiaalituista, perustietoutta yhteiskunnasta sekä ikärajaa puolisoiden perheenyhdistämisessä. Erityistä problematiikkaa Suomen ulkomaalaisten vastaanottokyvyn säilyttämiselle aiheuttavat Somalian ja Irakin kansalaisten kasvava maahanmuutto erityisesti perhesyiden nojalla. Kyseisten maiden kansalaisten työttömyysaste on Suomessa yli 50 % ja somali- ja irakilaistaustaisten yksilöiden osuus on eräissä törkeissä henkeen ja terveyteen kohdistuvissa rikoksissa näiden populaatioiden suhteelliseen kokoon nähden korkeahko. Tämän vuoksi vapaamielinen suhtautuminen irakilaisten ja somalien perheenyhdistämisiin on omiaan vahvistamaan jo ennalta vakavia integraatio-ongelmia kyseisten diasporien keskuudessa.

Hallintovaliokunnan helmikuussa 2011 jättämässä mietinnössä valiokunnan jäsenten enemmistön taholta otettiin selkeän kriittinen kanta Suomessa viime vuosina harjoitettuun perheenyhdistämispolitiikkaan. Mietinnössä kritisoitiin erityisesti työntekoperusteisten oleskelulupahakemusten laskua samalla, kun perhesideperusteisten hakemusten lukumäärä oli noussut useita prosenttiyksikköjä lyhyen ajan sisällä. Hallintovaliokunta edellytti mietinnössään, että perheenyhdistämispolitiikkaa olisi Suomessa parannettava, sillä maamme ulkomaalaislain käytänteet tällä maahanmuuttopolitiikan sektorilla koettiin liian salliviksi. Hallintovaliokunnan enemmistö edellyttikin, että perheenkokoajan asuntoedellytys, toimeentuloedellytys, kotoutumiseen liittyvät edellytykset, asumisaikaedellytys ja täysi-ikäisyysvaatimus perheenyhdistämisen ehtoina olisi otettava lainvalmisteluun kohteeksi. Lisäksi hallintovaliokunta vaati kasvattilasten perheenyhdistämisiin, oleskelulupa- ja dna-testien maksullisuuteen ja yleiseen maahanmuuttotilastointiin parannuksia nykytilasta. Huolimatta tästä hallintovaliokunnan vuoden 2011 asiasisällöltään pätevästä mietinnöstä pääministeri Jyrki Kataisen hallitus ei ole ryhtynyt kolmen vuoden taipaleensa aikana minkäänlaisiin lainsäädäntömuutoksiin perheenyhdistämispolitiikkaa koskien, vaan on lähinnä halunnut edistää haitallista sosiaaliperäistä maahanmuuttoa muun muassa nostamalla pakolaiskiintiötä sekä sisällyttämällä kiintiöön kotouttamisennusteeltaan vaikeita kansalaisuusryhmiä, kuten irakilaisia ja afganistanilaisia. Lisäksi hallituksella ei ole ollut halua puuttua turvapaikkapolitiikassaan Suomen vetovoimatekijöiden hallintaan, mikä on johtanut siihen, että kansainvälistä suojelua pakolaisstatuksella sekä toissijaisen tai humaanitaarisen suojelun nojalla saavien turvapaikanhakijoiden lukumäärä on noussut vuoden 2011 1271 henkilöstä vuonna 2013 aina 1827 henkilöön. Suurimmat kansainvälistä suojelua saaneet kansalaisuusryhmät olivat viime vuonna suuruusjärjestyksessä irakilaiset (672 kpl), somalit (248 kpl) ja afgaanit (237 kpl).

Pääministeri Jyrki Kataisen hallitusohjelman mukaan Suomen perheenyhdistämissäädöksiä on tarkoitus yhdenmukaistaa muiden Pohjoismaiden kanssa. Tämän hallitusohjelman kirjauksen vuoksi sisäministeriö teetti selvityksen, joka julkaistiin vuoden 2012 huhtikuussa. Kyseinen selvitys ei ota minkäänlaista kantaa Suomen kansalaisten tekemiin perheenyhdistämishakemuksiin. Tämän tutkimuksen johtopäätöksenä todetaan ainoastaan se, että hallituksen on syytä selvittää, voidaanko humanitaarista suojelua saaneiden ulkomaalaisten perheenyhdistämisessä tulevaisuudessa vaatia riittävää toimeentuloa. Kyseistä ulkomaalaislain perheenyhdistämispykälän muutosta koskeva säädöshanke on yhä vireillä, mutta se on julkisuuteen tulleiden tietojen mukaan jämähtänyt sisäministeriöön eräiden hallituspuolueiden vastustuksen takia. Lisäksi nykyinen sisäministeri Räsänen on todennut, ettei tämä lakimuutos ole tärkeä, sillä humanitaarisen suojelun nojalla oleskeluluvan saaneiden yksilöiden perheenyhdistämishakemusten määrä on pienentynyt viimeisten vuosien aikana selvästi. Kotouttamisedellytyksiin tai ikärajavaatimuksiin puolisoiden perheenyhdistämisessä sisäministeriön selvitys ei ota minkäänlaista kantaa. Asumisaikaedellytyksen käyttöönottoa selvitys ei kannata viittaamalla mm. hallinto-oikeuksien pelkoon ”valitusten kasvamisesta”. Kuitenkin EU:n perheenyhdistämisdirektiivi yksiselitteisesti sallii jäsenmaiden asettaa 2 vuoden laillisen oleskelun ehdoksi ennen kuin kolmannen maan kansalaisen annetaan oikeus tehdä perheenyhdistämishakemus. Asuntoedellytykseen selvitys suhtautuu epäillen, sillä sen koetaan olevan hankalaa erityisesti kansainvälistä suojelua saaneiden yksilöiden tapauksissa. Suomen asumisperusteiseen sosiaaliturvajärjestelmän perusperiaatteiden nojalla selvitys ei myös tue sairausvakuutuksen kirjaamista ennakkovaatimuksena perheenyhdistämiselle.

Suomeen kohdistuva maahanmuutto on kasvanut voimakkaasti kuluneiden kymmenen vuoden aikana. Nettomaahanmuuton määrä on noussut vuoden 2002 5222 henkilöstä vuonna 2012 ennätysmäärään yhteensä 17 443 henkilöön. Tätä kasvua selittää EU:n vapaan liikkuvuuden, myönteisten työ- ja opiskelu-oleskelulupien kasvun ohella erityisesti kolmansien maiden kansalaisten perhesyiden nojalla tapahtuva maahanmuutto. Maassamme asuvista somaleista, afgaaneista ja irakilaisista yli 50 prosenttia on työttömänä, minkä vuoksi Suomen on syytä rajoittaa maahanmuuttoa näistä maista kyseisten väestöryhmien kotoutumisprosessin saattamiseksi uskottavammalle pohjalle. Myös Iranista ja Turkista tulevien maahanmuuttajien työllisyysennuste on maassamme heikohko. Tehokkain tapa vähentää kotouttamisennusteeltaan hankalien maahantulijoiden määrää on muuttaa ulkomaalaislakia siten, että selkeä ja ulkomaalaistaustaisten ihmisten kotoutumista tukeva perheenyhdistämispolitiikka toimisi kyseisen lain yhtenä keskeisimpänä fundamenttina. Laadultaan parempi ja määrältään pienempi maahanmuutto on automaattisesti maamme sosiaalista rauhaa edistävä tekijä, minkä vuoksi Suomen on täysimääräisesti hyödynnettävä EU:n perheenyhdistämisdirektiivin sallima lainsäädännöllinen liikkumatila. Perheenyhdistämispolitiikan kulmakivenä tulisi näin olla se periaate, ettei perheenyhdistämistä tule hyväksyä, ellei perheenkokoaja oli hän sitten Suomen kansalainen, kansainvälistä suojelua saanut ulkomaalainen tai muu ulkomaalainen, pysty osoittamaan resursseja perheenyhdistämisen kohteena olevan tahon elättämiseen. Tällöin perheenyhdistämistä hakevan yksilön pitäisi omata riittävä toimeentulo ja vaatimukset täyttävä asunto. Lisäksi hakemuksen tekijän pitäisi olla laillisesti maassa asunut 2 vuoden ajan hakemuksen jättöhetkellä. Perheenyhdistämistä avio- tai avoliiton perusteella haettaessa molempien henkilöiden pitäisi olla vähintään 21-vuotiaita ja maalta tulevalta puolisolta voisi edellyttää alkeellista suomen tai ruotsin kielen taitoa sekä perustietoutta suomalaisesta yhteiskunnasta. Pakolaisstatuksen saaneiden yksilöiden tapauksessa perheenyhdistämiskäytännöissä on syytä jatkossakin tehdä poikkeus edellä olevista vaatimuksista, sillä nämä yksilöt ovat Geneven pakolaissopimuksessa nimettyjen kriteerien nojalla aitoja pakolaisia. Nykyistä kestävämmän perheenyhdistämispolitiikan avulla maallamme olisi mahdollisuus edistää Suomen rajojen sisällä oleskelevan maahanmuuttajataustaisen väestön halua integroitua yhteiskuntaamme, vähennettäisiin painetta sosiaali- ja terveyssektorillamme sekä lievitettäisiin jännitteitä eri kansanryhmien välillä.

Tulen jättämään asian tiimoilta lakialoitteen eduskunnassa lähiaikoina.

 

Olli Immonen
kansanedustaja (ps.)
Oulu

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

4Suosittele

4 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (2 kommenttia)

Käyttäjän FijaSaarni kuva
Fija Immonen

Ei olisi myöskään väärin seurata saksalaisten esimerkkiä DNA-testien suhteen. Siellä hakija järjestää itse testauksen ja myös maksaa sen. Päätös perheenyhdistämisestä riippuu pitkälti testin tuloksesta. Suomessa Maahanmuuttovirasto tarjoaa mahdollisuuden testaukseen,hoitaa siihen liittyvät järjestelyt ja myös maksaa viulut. Kielteinen testitulos ei välttämättä johda kielteiseen päätökseen. Muutosta tähän, kiitos!

Mainitsemissasi kulttuureissa, somalialaisessa, irakilaisessa ja afganistanilaisessa, miehellä voi olla useampi kuin yksi vaimo ja näiden kaikkien kanssa lapsia. Olisi mielenkiintoista tietää, miten perheenyhdistämisoikeus toteutuu näiden ihmisten kohdalla.

Lähde: http://en.wikipedia.org/wiki/Legal_status_of_polygamy

Jari Leino

Erittäin hyvä.

Suhtaudun erittäin positiivisesti kaikkiin perheenyhdistämislainsäädännön tiukennuksiin ja tuen täysin.

Toimituksen poiminnat