Sateenkaariväki, vihervasemmisto ja kirkko islamin asialla

Monet ihmettelevät tätä nykyä sitä, miksi feministit, seksuaalivähemmistöjen etujärjestöt, vihervasemmistolaiset puolueet ja Suomen luterilainen kirkko ovat alkaneet yhteen ääneen puolustella patriarkaalisen ja suvaitsemattoman islamin olemassaoloa sekä sen oikeuksia läntisessä maailmassa. Järjellä ajateltunahan pitäisi olla itsestään selvää, että islam, jos mikä saisi kaikki punavihreät ”ihmisoikeusaktivistit” ja kristityt takajaloilleen. Näin ei kuitenkaan ole, vaikka oikeaoppisesti tulkittu islam ei anna armoa löyhille moraalikäsityksille sukupuolten tasa-arvosta, yksilönvapauksista, homoseksuaalisuudesta, eikä se myöskään anna ihmisarvoa muita uskontoja kuin islamia tunnustaville.

Arvoliberaalin ja vihersosialistisen elämäntavan vaaliminen johtaisi muslimimaassa suurella todennäköisyydellä raippa- tai kivitystuomioon. Kristinuskon harjoittaminen taas on muslimimaista tärkeimmässä, Saudi-Arabiassa, lailla kiellettyä. Näistä tosiasioista huolimatta muun muassa ex-ministeri Heidi Hautala (vihr.) kaipasi taannoisessa televisio-ohjelmassa muslimien paluuta islamin alkuperäisille juurille, jotka korostivat hänen mielestään islamin suvaitsevaisuutta. Samaisessa keskusteluohjelmassa mukana ollut hiippakuntadekaani Ari Hukari puolestaan paheksui Kotimaa24-verkkolehdessä perussuomalaisten edustajien läsnäoloa kyseisessä ohjelmassa, sillä hänen mielestään perussuomalaiset vain aiheuttivat turhaa vastakkainasettelua muslimien ja ei-muslimien välille. Hukarin mielestä perussuomalaiset edustajat haittaavat kirkolle sydämen asiana olevaa uskontojen välistä dialogia. Pyrin tässä tekstissäni osoittamaan sen hämmentävän ristiriidan islamofiilin vihervasemmiston ja kirkon suhteessa islamin opin aatteelliseen perustaan. Lisäksi pyrin erittelemään syitä näiden tahojen pro-islam konsensukselle.

 

Muhammad 21. vuosisadan Karl Marx

Marxilaiseen yhteiskuntateoriaan aatteellisen perustansa rakentavat äärivasemmistolaiset ja sosiaalidemokraattiset puolueet ovat viime vuosikymmeninä ottaneet tuntuvaa etäisyyttä työväenluokan aatetta ja sekularismia korostaviin juuriinsa korostamalla sosiaalikulttuuriselta kannaltaan äärimmäisen vanhoillisten muslimien erityisoikeuksia maallistuneeseen kantaväestöön nähden. Sosialistien islam-agendan keskeisenä osana on myös ollut mahdollisimman laajamittainen muslimien maahanmuuton edistäminen Eurooppaan. Tämän myötä proletariaatin niin kutsuttujen virallisten edustajien ideologisen oppi-isän, Karl Marxin, merkitys on hälventynyt toisen parrakkaan miehen saapuessa aatteen estradille. Kyseessä on tietenkin islamilaisuuden pyhä profeetta Muhammad, jonka perustaman uskonnon sisältö ja kannattajat ovat ratkaisevalla tavalla vaikuttaneet vasemmistopuolueiden poliittiseen asemoitumiseen Euroopassa. Sosialististen puolueiden perinteinen työläiskannattajaluokka ei ole laajalti hyväksynyt vasemmistopoliitikkojen islamisaatiolinjaa, vaan ovat kääntyneet kannattamaan enenevissä määrin kansallismielisiä liikkeitä. Vasemmistopuolueiden muuttuminen muslimien käsikassaraksi on myös etenemässä Suomessa kovaa vauhtia muun Länsi-Euroopan kehityksen mukaisesti. Tästä esimerkkeinä ovat eräät islamistiset ehdokkaat vasemmistopuolueiden ehdokaslistoilla sekä sosialistien islamia syleilevä poliittinen linja.

SDP:n puheenjohtaja Jutta Urpilaisen tärkeä henkilökohtainen neuvonantaja ja merkittävä demari-ideologi Mikael Jungner vaati vuoden 2011 joulukuussa minareetteja Suomeen. Neuvonantaja Jungnerin islam-linjan mukaisesti SDP:n Oulun kärkiehdokkaaksi valittiin vuoden 2012 kunnallisvaaleissa imaami Abdul Mannan. Mannan oli 65 degrees north -verkkolehdessä vuonna 2008 korostanut, että Koraani on lakien kanssa yhteensopiva ainoa hyväksytty tapa johtaa maata. Mannanin mukaan ”todellisen islamin” levittäminen, joka pitää sisällään sharia-lain käyttöönoton, on hänelle tärkeää. Hänen suhtautumisensa sosialidemokraateille tärkeään vapaamielisyyteen moraalikysymyksissä on vähintään ristiriitainen, sillä Mannan on tuominnut homoseksuaalisuuden ja sukupuolten välisen yhdenvertaisuuden uskonsa vastaisena. Valtakunnan tasolla sosialidemokraattinen kansanedustaja Tuula Väätäinen on yksi eduskuntaryhmänsä näkyvimmistä islam-myönteisyydellä profiloituneista toimijoista. Hän muun muassa tyrmistyi kansanedustaja Teuvo Hakkaraisen (ps.) islam-kriittisestä blogauksesta sekä vaati Syyriaan lähteneille jihadisteille sotavammojensa vuoksi lääketieteellistä hoitoa ja kuntoutusta Suomessa. Yleisradion hallintoneuvoston sosialidemokraattinen puheenjohtaja ja entinen piispa Ilkka Kantola taas on vaatinut Ylen hartausohjelmien avaamista muille uskontokunnille, mikä käytännössä tarkoittaa islamilaisten radio-ohjelmien lähettämistä parhaaseen kuunteluaikaan.

Mikäli SDP kehittyy länsieurooppalaisten ideologisten veljespuolueidensa vanavedessä, voimme nähdä puolueessa tulevaisuudessa yhä keskeisemmissä asemissa muslimitaustaisia henkilöitä. Demareille tämä ei välttämättä ole mikään siunaus, sillä esimerkiksi Ruotsin sosiaalidemokraattien puoluehallituksen entinen muslimitaustainen jäsen Omar Mustafa erosi laajan mediaskandaalin takia hänen julkisuuteen tulleiden islamististen yhteyksiensä vuoksi. Myös Benelux-maissa, Ranskassa, Saksassa ja Iso-Britanniassa on ollut sosiaalidemokraattien piirissä tavallista, että maahanmuuttajavaltaisilla alueilla valtiollisten vaalien ehdokaslistat koostuvat lähinnä muslimeista, joista useilla on ääri-islamilaisia yhteiskunnallisia näkemyksiä. Voidaankin ennustaa myös Suomen SDP:n ajautuvan lähivuosina ideologisesti yhä enemmän Allahin aatteen helmoihin.

Nuoret vasemmistoliiton aktiivit ovat Suomessa viehättyneet erityisesti islamista sekä esittäneet kärkkäitä vastalauseita niin sanottuja ”islamofobeja” ja heidän esittämiään ajatuksia kohtaan. Vasemmistonuorten nykyinen puheenjohtaja Li Andersson on toistuvasti rinnastanut islam-kritiikin suoraan toista maailmansotaa edeltäneeseen juutalaisvastaiseen fasismiin. Andersson on ollut erityisen huolissaan problemaattisesta modernista diskurssista, jossa muslimit nähdään potentiaalisena turvallisuusuhkana. Hänen mielestään islamiin uskova muslimi on rehti kansalainen, joka on hyvä lähipiirilleen ja ympäristölleen. Nuori vasemmistoideologi Dan Koivulaakso pitää suurinta osaa islam-kritiikistä virheellisenä, sillä se leimaa ja ylläpitää ennakkoluuloja ja ”kulttuurirasismia”. Koivulaakson mielestä islam-kriittinen ”äärioikeistopropaganda” suuntaa huomiota hänelle tärkeästä kapitalismikritiikistä turhanpäiväiseen vastakkainasetteluun. Allekirjoittaneen taannoiseen islamin luonnetta käsittelevään teemakirjoitukseen yhden nopeimmista vastineista antoi vasemmistoliiton kajaanilainen aktiivi Veli-Pekka Leivo. Hänen mielestään muslimien ja islamin demonisointi palvelee ainoastaan äärimuslimeja. Leivo on myös vakuuttunut, että valtavirta eurooppalaisista muslimeista ei ole kiinnostunut elämään sharia-lain alla. Leivon mukaan muslimeja on suojeltava Euroopassa varmistamalla heidän vapautensa elää haluamallaan tavalla.

Vasemmistoliittolaisten islam-aktivismi on hämmentävää ottaen huomioon näiden toimijoiden radikaali egalitaristinen marxilainen yhteiskuntaideologia. Vasemmistoliittolaiset äänitorvet näkevät selvästi islamin ja muslimien hyödylliseksi liittolaiseksi heidän halveksumansa liberaalidemokraattisen ja kapitalistisen järjestelmän vastaisessa taistelussa. Molempia tahoja ajaa eteenpäin heidän patologinen inhonsa nykyistä yhteiskuntajärjestelmää kohtaan sekä halu tuoda siihen muutos vaihtoehtodoktriinilla, joka perustuu vanhentuneeseen ja utopistiseen yhteiskunta-analyysiin. Aika tulee näyttämään, kallistuuko vaaka vasemmistoliiton sisällä yhä ratkaisevammin muslimiaatteen hyväksi, jolloin viimeisimmätkin työväenaatteen rippeet katoavat puolueesta.

Uskonnon harjoittamiseen aiemmin kriittisesti suhtautunut poliittinen vasemmisto on ottanut tänä päivänä konservatiiviset muslimimaahanmuuttajat ja islamin lempilapsekseen. Forssan ohjelman vaatimus uskonnon ja valtion erottamisesta onkin heitetty roskakoriin eteläiseltä pallonpuoliskolta saapuneiden muhamettilaisten haalimiseksi vasemmiston äänestäjiksi. Suomen vasemmistolaisista työväenpuolueista on tänä päivänä muodostunut kannattajakunnaltaan varsin sekalainen seurakunta punavihreistä sosiaalitädeistä ja anarkistinuorista aina vanhoillisiin muslimeihin. Vasemmisto onkin varsin hyvin ymmärtänyt sen, ettei työväki ole enää nykyisin samanlaista kuin vielä 1900-luvun alussa. Nykyisin työväestö on kohtuullisen hyvin toimeentulevaa tavallista kansaa, joka omistaa ja kuluttaa kuin 1900-luvun parempiosaiset konsanaan. Jos vasemmisto haluaa nostaa kannatustaan, sen on saatava kansa kurjistumaan. Silloin vasemmiston ainoiksi vaihtoehdoiksi jäävät kestävän talouspolitiikan sabotointi ja uuden köyhän alaluokan synnyttäminen maahamme. Muslimien määrän lisäämisellä vasemmisto pyrkii täyttämään heidät hylänneen työväestön jättämän aukon kannatuksessaan. Vasemmiston etuna on myös pitää muslimit Suomessa köyhänä sosiaaliekonomisena alaluokkana, jonka keskuudessa vallitsee katkeruus vauraampaa kantaväestöä kohtaan ja jota lellitään veronmaksajien kustantamilla tulonsiirroilla. Eräät vasemmiston edustajat voivat jopa nähdä muslimeissa uuden proletariaatin vallankumouksen ytimen, jossa islamin pyhät tekstit ja kaikki maailman maat kattava umma ovat korvanneet Kommunistisen puolueen manifestin ja kaikkien maiden proletariaatin yhdistymisen. Vasemmistolaisten etu onkin, että muslimit säilyvät ikuisesti länsimaisen yhteiskunnan valtavirran ulkopuolella.

 

Tanssii muslimien kanssa sateenkaarilipun alla

Äärikonservatiivisen naisnäkökannan omaava eksoottinen afrikkalais- tai jalo arabimuslimimies on feministien mielestä aina toivottavampi puoliso naiselle kuin suhteellisen avaramielinen suomalaisugrilainen junttisuomalainen. Sukupuoli- ja parisuhdetematiikkaan erikoistunut tutkija Henry Laasanen on selittänyt feministien islam-myönteisyyttä pariutumisteorialla. Hänen mukaansa se tosiasia, että musliminaisia usein kielletään pariutumasta muiden kuin muslimimiesten kanssa miellyttää feministejä, sillä se pitää musliminaiset pois suomalaisilta pariutumismarkkinoilta. Tämän vuoksi feministit ovat valmiita Laasasen mukaan heittämään kaikki ylevät sukupuoliarvonsa romukoppaan, koska muslimimiesten osallistuminen suomalaisille pariutumismarkkinoille lisää suomalaisen naisen seksuaalisuuden arvoa.

Feministien mielestä naisaatteen korostuminen on luonteista islamille. Lukuisten naisasiaa edistävien toimijoiden mielestä erityisesti musliminaisten käyttämä huivi on feminismin ilmentymä. Huivin katsotaan olevan musliminaisten rohkea ja vapaaehtoinen demonstraatio naisia alistavaa seksuaalisuutta ja kauneutta korostavaa länsimaista kulttuuria vastaan. Nämä feministiteoreetikot samalla rinnastavat naisten hunnuttamisen farkkujen käyttöön. Musliminaisten ihmisarvoa tukevien burka- ja niqab-kieltojen katsotaan taas olevan kolonialistishenkisiä sortotoimenpiteitä, joista pitäisi ehdottomasti pidättäytyä. Feministien mielestä länsimaisesta perspektiivistä käydystä ennakkoluuloisesta sukupuolten tasa-arvokeskustelusta olisikin siirryttävä kohti paikalliset olot huomioon ottavaa tarkastelua, mikä ilmeisesti tarkoittaa naiset toisen luokan kansalaisen asemaan alistavan yhteiskuntajärjestelmän hyväksymistä. Kaiken muslimifeminismistä saadun tietoaineiston perusteella voidaankin väittää, että islam ja feminismi, ovat toisensa yhtä poissulkeva käsitepari kuin kommunismi ja demokratia. Kaikista maan päällä kehitetyistä ideologioista muslimifeminismi on kenties yksi kaikkein utopistisimmista.

Homoseksuaalisesta käytöksestä langetetaan varsin yleisesti islamilaisissa maissa kuolemanrangaistus. Monin paikoin Länsi-Eurooppaa on tapahtunut muslimitaustaisten nuorisojengien käynnistämiä pogromeja, jotka ovat kohdistuneet paikallisiin homoseksuaaleihin. Kansainvälisessä mediassa on lisäksi uutisoitu Länsi-Euroopassa oleskelevien islamoppineiden lausunnoista, joissa ideaaliyhteiskuntaa kuvataan sellaiseksi, jossa homot teloitetaan. Varsinkaan Hollannin vapauspuolueen nousua maansa suosituimmaksi puolueeksi seksuaalivähemmistöön kuuluvien kansalaisten keskuudessa ei voida pitää lainkaan yllättävänä kehityskulkuna. Eräät suomalaiset homoaktivistit ovat seuranneet Länsi-Euroopan seksuaalivähemmistöihin kuuluvien henkilöiden parissa kasvanutta islam-kriittisyyttä hyvin huolestuneina. HLBT-ihmisten asemaa edistävä Suomen Seta ry onkin asettunut raivokkaaksi puolustamaan islamia. On tullut esille tapauksia, joissa järjestöaktiiveja on erotettu tai painostettu eroamaan järjestöstä islam-kriittisten kantojen vuoksi. Setan tikun nokassa on viime vuosina pikemminkin ollut heidän taantumuksen pesäkkeenä pitämänsä evankelis-luterilainen kirkko siitä huolimatta, että muun muassa sukupuolineutraali avioliittolaki ja homoseksuaaliset suhteet ovat laajalti hyväksyttyjä kirkon sisällä. Setan islamofiliaa selittää pitkälti järjestöjen kärkihahmojen laajempi vihervasemmistolainen yhteiskuntaideologia, joka hylkii homoseksuaalien vapauden toteutumisen edellytyksiin kuuluvaa islam-kritiikkiä. Mikäli muslimiaatteeseen kriittinen suhtautuminen leviäisi seksuaalivähemmistöaktiivien parissa, olisi HLBT-liikkeen nykyinen johto vaarassa menettää nykyisen asemansa. Tämän vuoksi Setan agendaan kuuluu toistaiseksi refleksinomainen islam-myönteisyys, vaikka islam on vakavin uhka Euroopassa HLBT-ihmisten vapaudelle toteuttaa omaa seksuaalisuuttaan.

Vihreällä puolueella ja islamilla on myös paljon muutakin yhteistä kuin vihreä väri, joka on muslimeille väreistä pyhin. Vihreiden pää-äänenkannattaja Vihreä Lanka -lehdessä 9.10.2009 ollut pääkirjoitus kuvaa hyvin liikkeen kosteasilmäisen humanistista suhtautumista suvaitsematonta islamia kohtaan. Pääkirjoituksen mukaan islam on hyvin lähellä vihreyttä ja pohjoismaista sosiaalidemokratiaa. Artikkelin kirjoittaja Elina Grunström kertoo, että hänen muslimituttaviensa käsitys naisen asemasta on lähempänä hänen omaansa kuin lestadiolaisnaisten. Hän myös ylistää muslimien tapaa sopia kaikki riitansa kerran vuodessa ennen paaston päätösjuhlaa, josta Grunströmin mielestä ”kaunaiset” suomalaiset voisivat ottaa opiksi. Kaiken kaikkiaan pääkirjoitus näkee muslimit syrjittynä vähemmistönä, joiden kritisoinnissa alkaa olla jo Saksan vuoden 1938 kristallisyön juutalaisvainojen kaikuja. Kyseistä kirjoitusta voisi hyvinkin pitää laadukkaana parodiana, mutta se kuitenkin vastaa täysin vihreiden poliitikoiden suurta linjaa islamin suhteen.

Vihreiden epävirallinen julkimuslimi Husein Muhammed on todennut, että islam oli aikoinaan edelläkävijä naisen aseman parantamisessa. Hän ei kuitenkaan mainitse väitteensä tueksi mitään konkreettista esimerkkiä. Muhammed ei myöskään näe muun muassa lukuisten muslimiryhmien yli 50 prosentin työttömyysasteessa mitään linkkiä muslimien uskontoon ja kulttuuriin. Lisäksi hän voimallisesti kiistää sen, että muslimit tekisivät suhteessa paljon enemmän rikoksia kuin suomalaiset, vaikka tämä on tilastollinen tosiasia. Vihreiden nykyinen puheenjohtaja Ville Niinistö jakaa puoluetoveri Muhammedin positiivisen näkemyksen islamista. Erityisesti hän nosti vuonna 2010 blogissaan esille sen ”tosiasian”, että kristillisen Euroopan vaeltaessa pimeässä keskiajassa maurien ja ottomaanien islamilaiset valtakunnat toimivat klassisen sivistyksen ylläpitäjinä. Niinistö myös epäili somalimuslimien alhaista tilastollisesti alhaista työllisyysastetta, sillä hän oli omin silmin nähnyt heitä paljon bussikuskeina ja muissa palveluammateissa.

Vihreä liike on kulkenut pitkän tien Koijärvi-liikkeestä islamin äänitorveksi. Kantaväestön parissa esiintyvää homofobiaa, sovinismia ja rasismia kiihkeästi vastustavat vihreät eivät näitä yleviä periaatteita muslimien suhteen sovella. Voidaankin kärjistäen sanoa, ettei mikään muu lämmitä vihreää valtavirtapoliitikkoa kuin todistaa kokonaisten suomalaisten asuinalueiden muuttumista ”rikastetuiksi” muslimiterritorioiksi, joissa burkissaan ja niqabeissaan laahustavat naiset ja isäntämäisesti tarpovat pitkäpartaiset imaamit hallitsevat maisemakuvaa. Vaikka kyseisissä islamisoituneissa kortteleissa asuvat ihmiset eivät varsinaisesti jaa vihreiden arvoliberaalia ja maailmaa syleilevää elämänfilosofiaa, vaan takertuvat pikemminkin 500–600–lukujen taitteessa eläneen heimopäällikön armottomaan jumalvaltio-oppiin, ei se aiheuta vihreille läheskään yhtä paljon harmaita hiuksia kuin yksittäisen rasistisen kantasuomalaisen nimetön purkautuminen Suomi24.fi-keskustelupalstalla. Vihreiden harjoittaman politiikan kulmakivenä on aina ollut arkielämän tosiasioiden ja ilmiöiden sinnikäs kieltäminen, mikä tekeekin kyseisestä liikkeestä houkuttelevan vaikutuskanavan islamisaation edistäjien silmissä.

 

Kristinuskosta ”krislamiin”

Kirkko julistautui vuonna 1999 hyvinvointivaltiomallin kannattajaksi. Monet pitivät tätä kannanottoa merkittävänä irtiottona kirkon menneestä yhteiskuntapoliittisesta linjasta, jonka voidaan tulkita olleen oikeistokonservatiivinen sekä traditioita kunnioittava. Kirkon nykyisen monikulttuurisuutta ja islamia hivelevän linjan voidaan katsoa pohjautuvan tähän hyvinvointivaltiota koskeneeseen manifestiin, sillä nykyinen hyvinvointivaltioideologia pitää sisällään etnisten vähemmistöjen ja uskontojen suosinnan. Muslimien WTC-terrori-iskujen jälkeen silloisella arkkipiispalla Jukka Paarmalla oli polttava halu esiintyä yhdessä edesmenneen Suomen muslimien päämiehen Chodr Chehabin kanssa todistaakseen islamin rauhanomaista luonnetta. Kuitenkin kommentoidessaan WTC-iskuja Chehab ymmärsi niistä ympäri maailmaa iloitsevia muslimeja. Hän jatkoi negatiivista huomiota herättäneitä julkilausumiaan tätä seuranneina vuosina kehottamalla Suomessa asuvia muslimityttöjä menemään islamilaisen perinteen mukaisesti naimisiin alaikäisinä, jopa 13-vuotiaina. Lisäksi Chehab totesi avoimesti Suomessa harjoitettavan islamin olevan luonteelta puolustava ja konservatiivinen. Omaa suhtautumistaan Suomeen hän kuvasi kunnioittavaksi, mutta silti tähdensi identiteettinsä olevan muu kuin suomalainen. Luterilainen kirkko ei kuitenkaan koskaan irtisanoutunut Chehabin ääri-islamilaisista kannanotoista, vaan koki kyseisen henkilön olevan täysin sopiva yhdyshenkilö kirkon ja muslimien välisessä vuoropuhelussa.

Helsingin nykyinen piispa Irja Askola vieraili moskeijassa vuonna 2011, josta myös uutisoitiin näyttävästi Helsingin Sanomissa. Vierailu kosketti Askolaa suuresti. Erityisesti hänen sympatiansa sai miesten rukoushetken tarkastelu verhon takaa, sillä se osoitti hänen mielestään suurta luottamusta muslimeilta häntä kohtaan. Askola oli myös ilomielin tarjoamassa kirkkoa muslimien pyhien toimitusten järjestämispaikaksi, sillä kirkon tehtävä oli hänen mielestään luoda tilaa ”kohtaamiselle”. Askola totesi myös voimallisesti, ettei islam uhkaa kristinuskoa, koska nämä ovat samalla puolella muun muassa rasismin vastaisuudessa. Islamia hekumoivalla asenteellaan piispa Askola onkin päättäväisesti halunnut avata uria kristinuskon ja islamin opilliselle ja järjestölliselle synteesille, jota voidaan pitää käsittämättömänä ottaen huomioon hänen asemansa suomalaisen kirkon yhtenä korkeimmista edustajista. Lisäksi Askola ei nähnyt mitään ongelmaa sukupuolista apartheid-järjestelmää noudattavia moskeijakäytäntöjä kohtaan, vaikka hän on toistuvasti paheksunut naispappeuden vastustajia kirkossa. Askola ei myös samaisessa haastattelussa tietoisesti ottanut esille kirkon konservatiivisten jäsenten homokantoja paheksuessaan islamin opin mukaisia kivitystuomioita homoseksuaaleille.

Ville Riekkinen tuli Kuopion hiippakunnan entisenä piispana tunnetuksi niin sanottujen liberaalien ja edistyksellisten kantojensa myötä. Erityisesti hänen hampaissaan olivat konservatiiviset kristilliset järjestöt sekä niiden opilliset painotukset. Takapajuista islamia kohtaan Riekkinen sen sijaan koki mitä suurinta sympatiaa, sillä hänen mielestään muslimeille olisi syytä tarjota kirkon tiloja mieluummin kuin traditionaaliskristittyjä arvoja edustavalle Luther-säätiölle. Riekkinen arvatenkin pääsi tällä lausunnollaan monikulttuurisuuseliitin lempilapseksi, mutta toinen asia on, miten kirkollisveroa maksavat tavalliset suomalaiset suhtautuivat piispan ehdotukseen tarjota kristityille pyhiä tiloja muhamettilaisten käyttöön.

Helsinkiläisille kirkon jäsenille kotiin toimitettava Kirkko ja kaupunki -lehti on nykyisen päätoimittajansa Seppo Simolan aikana kunnostautunut hurmahenkisenä monikulttuurisuuden ja islamin kannattajana. Päätoimittaja Simola muun muassa vuonna 2007 julkaisemassaan pääkirjoituksessa tervehti eksoottisena ja värinää herättävänä vieraiden uskontojen rantautumisen Helsinkiin. Simolan mielestä islamilaisuuden lisääntyminen tekee hyvää luterilaisen kirkon hengenelämälle. Kirkko ja kaupunki -lehti palasi islam-teemaan näyttävästi julistamalla vuonna 2009 suomalaisuuden perusarvojen ja moraalipohjan olevan lähellä islamia. Silti samaisessa lehden artikkelissa Suomen islamilaisen neuvoston varapuheenjohtaja Anas Hajjar paheksui sianlihan ja alkoholin käyttöä. Hän myös painotti sitä, että uskonto liittyy hänen elämässään kaikkeen mitä hän tekee. Kirkko ja kaupunki -lehden tuorein islam-suitsutus tapahtui julkaisun toimituspäällikkö Tommi Sarlinin toivottaessa moskeijan tervetulleeksi Helsinkiin. Sarlinin mielestä on harmi, ettei muslimeilla ole tunnustettua paikkaa Helsingin katukuvassa. Hänen mukaansa katukuvasta erottuva moskeija olisi ”moniarvoisen” kaupungin ilmentyvä. Kyseisen lehden korostetun positiivinen suhtautuminen Helsingin islamisoitumiseen on luontaisesti herättänyt hämmästystä kirkollisveroa maksavien helsinkiläisten piirissä. Simolan päätoimittajakautena Kirkko ja kaupunki -lehti on ottanut Vihreältä Langalta ja Kansan Uutisilta Suomen monikulttuurisoimista kärkevimmin edustavan lehden aseman. Tämän monikulttuurimission välittömänä seurauksena tapahtuva maamme kristittyjä asukkaita uhkaava islamisaation eteneminen hyväksytäänkin ilman turhia mutinoita ja konsultaatiota kirkollisveroa kiltisti maksavilta suomalaisilta.

Monia suomalaisia on ihmetyttänyt viimeisten kahdenkymmenen vuoden aikana, mihin kirkon asemaa merkittävällä tavalla haastavan islamin myötäily perustuu. Teologiselta kannalta tarkasteltuna syytä tähän voidaan hakea niin sanotun rajoittamattoman armon teologiasta, jonka mukaan oman kulttuurikristillisen identiteetin halveksunta sekä kulttuurillinen alistuminen muslimien edessä on kristillisen lähimmäisenrakkauden osoitus. Tämä ideologia on erityisen voimakasta nuoren liberaalin pappissukupolven parissa, joiden julkilausumaton kanta on se, että Suomen islamisaation salliminen on mitä kristillisin teko. Toinen teologinen päälinja muslimipapeilla on kristinuskon ja islamin synteesioppi, jonka nojalla muslimit ja kristityt itse asiassa palvovat samaa Jumalaa, minkä vuoksi näiden uskontojen pitäisi vastakkainasettelun sijasta sulautua toisiinsa. Tätäkään suvaitsevaisuuspapit ja -piispat eivät julkisesti sano, mutta heidän opillinen katsantokanta tosiasiallisesti johtaa kristinuskon ja islamin sulautumiseen, jonka tuloksena syntyy uusi uskonto, krislam.

Toinen islamia kannattava kirkon segmentti muodostuu niin kutsutuista pragmaatikoista, jotka ovat usein kirkkolaitoksen korkeassa asemassa olevia henkilöitä. Näiden tahojen tavoitteena on kaikin mahdollisin keinoin turvata kirkon asema valtiollisena instituutiona, jotta korkeiden virkojen säilyminen sekä tuntuva palkkataso olisi näille henkilöille turvattu. Suomen arkkipiispan Turun huviloiden kaltaisten julkisrahoitteisten pytinkien valtiontuen säilymisen takeena kirkon eliitti katsoo olevan Suomen arvoliberaalin valtiomonikulttuurisuusideologian seuraaminen. Tämän johdosta useat kirkon näkyvät edustajat ovat kuluneina vuosina ylistäneet islamia sekä pyrkineet tähdentämään sen Suomelle väitettyjä positiivisia vaikutuksia muslimimellakoiden roihutessa samaan aikaan Keski-Euroopan maahanmuuttajaghetoissa.

Ulkopuolisen silmissä Suomen luterilaisen kirkon islamofiili teologiskulttuurinen linja tuntuu käsittämättömältä. Sen voidaan katsoa sotivan täysin kirkon ensisijaisia velvollisuuksia vastaan, jotka ovat maamme kristillisten traditioiden ylläpitäminen sekä Suomessa olevien vähävaraisten sekä sosiaalisesti vaikeassa asemassa olevien ihmisten tukeminen. Kirkosta onkin tullut sen lukuisten keskeisten toimijoiden johdosta vasemmistoaktivistinen monikulttuurisuutta puoltava julkisrahoitteinen organisaatio, jonka yhtenä tärkeimmistä päämääristä on tosiasiallisesti islamisaation tukeminen. Tämän johdosta kirkon valtiorahoitteinen asema sekä kirkollisverojärjestelmän oikeus olemassaoloonsa on tullut hyvin kyseenalaiseksi. Mikäli kirkko jatkaa islamia liehittelevällä linjallaan on edessä väistämättä kirkon hajaannus sekä sen jo rankasti kutistuneen yhteiskunnallisen vaikutusvallan lopullinen häviäminen. Kirkon pitääkin jatkossa miettiä, aikooko se toimia kirkollisverovelvollisten etujen ajajana vai vieraiden uskontojen näkyvänä paapojana Suomessa.

 

Kaikki tiet johtavat Mekkaan

Saksan vuoden 2009 liittopäivävaaleissa maan vihreän puolueen yhtenä tavoitteena oli asettaa islam Saksan protestanttisten ja katolisten yhdyskuntien kanssa tasavertaiseen asemaan. Euroopan vanhimman demaripuolueen Saksan sosiaalidemokraattien tuore varakansleriksi valittu Sigmar Gabriel taas vaati viime kesänä Saksan televisioon hunnutettua naista uutistenlukijaksi. Kaikista pisimmälle Euroopan islamilaistumista edistävistä esityksistä on kenties tullut Lontoon pormestarivaaleissa 2012 työväenpuolueen ehdokkaana olleelta Ken Livingstonelta. Hän vannoi tekevänsä Lontoosta profeetta Muhammadin sanojen majakan. Livingstone lupasi lisäksi, että hänen valintansa myötä Lontoon massat saavat koulutusta islamista. Voisivatko tämän kaltaiset suomalaisille vielä täysin käsittämättömiltä kuulostavat poliittiset avaukset tulla jonain päivänä ajankohtaiseksi maassamme?

Laajempaa islamisaatiotrendiä sekä vihervasemmiston, sateenkaariväen ja kirkon islamofiliaa tarkasteltaessa on tultava siihen johtopäätökseen, että muslimikulttuurin ja suomalaisen elämänmuodon pahimmat konfliktit ovat maassamme vasta edessäpäin. Ennustan ensimmäisen suuremman yhteiskunnallisen yhteentörmäyksen tapahtuvan sinä päivänä, kun Helsingin valtuuston islam-myönteiset ryhmät ja kirkko alkavat muslimien kanssa yhdessä vaatia orientaalisen megamoskeijan rakentamista pääkaupunkiseudulle. Tätä tullee seuraamaan muslimien jatkuvasti lisääntyvät uudet vaatimukset, muun muassa sharia-tuomioistuimet, islamilaisten lapsiavioliittojen salliminen sekä halal-lihan pakkosyöttäminen lounaaksi suomalaisissa kouluissa ja päiväkodeissa. Näissä kaikissa pyrkimyksissä muslimien niin sanotut progressiiviset liittolaiset kantaväestössä tulevat heitä järkkymättömästi tukemaan.

Islamin leviäminen länsimaisessa yhteiskunnassa ei pääasiallisesti johdu islamista itsestään, vaan länsimaisten ihmisten kulttuurillisen itsetunnon ja itsesuojeluvaiston puutteesta sekä islamisaatiota kannattavan eliitin myyräntyöstä. Nykyeliittiä dominoivaa vihervasemmistoa ja päänsä hiekkaan työntäviä kirkon edustajia voidaankin pitää pääsyyllisinä Suomen ja muun läntisen Euroopan vaivihkaa tapahtuvaan kolonisaatioon muslimien toimesta. Suomalaisten ja muiden eurooppalaisten pitäisi jo astua valoon menneisyyteen kuuluvien maailmansotien ja kansanmurhien synkästä varjosta sekä suunnata katseensa kohti kirkkaampaa kansallista tulevaisuutta. Islamisaation edistäminen länsimaalaisten ihmisten luontaiseen hyväntahtoisuuteen ja syyllisyydentuntoon historian hirmuteoista kyynisesti vetoamalla on yksi suurimmista petoksista koko länsimaisuuden historiassa. Sateenkaariväen, vihervasemmiston, kirkon ja islamin muodostaman epäpyhän allianssin tavoitteiden ja tekojen saattaminen päivänvaloon on ensisijaisen tärkeää, mikäli haluamme torjua länsimaiseurooppalaisen sivilisaatiomme lopullisen romahtamisen.

immonen
Perussuomalaiset Oulu

Kansanedustaja, kaupunginvaltuutettu ja Suomen Sisu ry:n puheenjohtaja Oulusta. Viralliset sivut löytyvät osoitteesta www.olliimmonen.net

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu