Olli Immonen Kansanedustaja ja kaupunginvaltuutettu Oulusta

Laittomuudesta on rangaistava

Suomessa oleskelee poliisin arvion mukaan noin 2000-3000 laitonta maahantulijaa. He ovat saapuneet maahan joko salakuljetettuina kokonaan ilman papereita tai tulleet turistiviisumilla ja jääneet sen päätyttyä pimeille työmarkkinoille. Osa Suomessa oleskelevista laittomista maahantulijoista tekee tällä hetkellä töitä pimeästi erilaisten yritysten palveluksessa. Tällainen toiminta rapauttaa yhteiskuntajärjestelmää ja vie leivän suusta niiltä yrittäjiltä, jotka haluavat pelata rehellisillä pelisäännöillä.

Jokin aika sitten uutisoitiin Oulun diakonissalaitoksen (ODL) pystyttäneen klinikan laittomille maahantulijoille. Klinikka tarjoaa ilmaiseksi ohjausta, diagnooseja ja hoitoa potilaille, jotka eivät papereiden puuttumisen vuoksi ja maasta käännytyksen pelossa halua käyttää terveyskeskuspalveluja. Oulussa paperittomille maahantulijoille on kuulema annettu aikaisemminkin lääkäriapua. Maahantulijat ovat kuulleet nimenomaan kirkon suojelevan turvapaikanhakijoita.

ODL tarjoaa klinikan toimintaa varten toimitilat, ja se pyörii vapaaehtoisten lääkäreiden ja hoitajien voimin. Viime vuonna Helsinkiin avattiin vastaavanlainen klinikka. Paikka ei ole julkisessa tiedossa, vaan sinne löytää ainoastaan auttajaverkostojen kautta. Paikan sijaintia ei haluta kertoa, sillä se saattaisi ajaa klinikan asiakkaat poliisin pelossa tiehensä. Järkyttävältä kuulosti erityisesti diakoniajohtaja Hannu Rahikaisen kommentti (Kalevan verkkosivu 17.6.), jonka mukaan ODL olisi sopinut poliisin kanssa siitä, ettei poliisi häiritse klinikan toimintaa.

Tanskassa kansanpuolue on esittänyt rangaistukseksi sakkoja ja vankeutta niille Tanskan kansalaisille, jotka auttavat laittomia maahantulijoita. Esityksen mukaan lääkärin tulisi käännyttää vastaanotolta henkilö, jolla ei ole sairasvakuutuskorttia. Lääkärillä olisi myös velvollisuus ilmoittaa poliisille, mikäli epäilee kortin olevan väärennetty. Potilaille tulisi antaa näissä tilanteissa vain akuutti hoito. Esitykseen sisältyy myös erityisen ilmoituskeskuksen perustaminen, jonne kansalaiset voisivat ilmoittaa epäillessään laitonta oleskelua maassa.

Mielestäni myös Suomessa olisi alettava suhtautua nykyistä vakavammin laitonta maahantuloa kohtaan ja otettava mallia esimerkiksi Tanskassa ehdotetusta toimintatavasta. Suomen rajavartiolaitoksen ja poliisiviranomaisten olisi yhteistyössä kansalaisten kanssa kaivettava esiin maassa laittomasti oleskelevat henkilöt. Samalla paperittomien klinikoita ylläpitävät tahot ja maahantulijoiden auttajaverkostoon kuuluvat henkilöt tulisi saattaa vastuuseen toiminnastaan oikeuden edessä.

Olli Immonen
kansanedustaja (ps.)
Oulu

 

(Kirjoitus on julkaistu Sanomalehti Kalevassa tänään 17.8.2012)

 

____________________

www.olliimmonen.net

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

3Suosittele

3 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (15 kommenttia)

Pekka Heliste

"Esityksen mukaan lääkärin tulisi käännyttää vastaanotolta henkilö, jolla ei ole sairasvakuutuskorttia. Lääkärillä olisi myös velvollisuus ilmoittaa poliisille, mikäli epäilee kortin olevan väärennetty. Potilaille tulisi antaa näissä tilanteissa vain akuutti hoito. Esitykseen sisältyy myös erityisen ilmoituskeskuksen perustaminen, jonne kansalaiset voisivat ilmoittaa epäillessään laitonta oleskelua maassa."

Persut ajavat NykyStasia . Kun vertaa Vapaan Venäjän tai entisten kommunistimaidne hallintoa niin persut ajvat samojakyttäysmalleja Suomeen.

Persut ovat uuskommunisteja ja Putinin aatekavereita

Käyttäjän AnttiKoskela kuva
Antti Koskela

Olli Immosen ja hengenheimolaistensa maailmankuva on kylmä.

Ihmisoikeudet ja inhimillinen kohtelu kuuluvat kaikille, jopa niille jotka ovat maassa laittomasti eivätkä ole aivan pulmusia.

Onneksi kirkko ja poliisi ymmärtävät tämän.

Käyttäjän MikkoAhola kuva
Mikko Ahola

Seksin oston kielto on ajateltu olevan ratkaisu juuri tähän ongelmaan. Laiton siirtolainenhan on aina ihmissalakuljetuksen/ihmiskaupan uhri.

Susanna Kinnunen

Ei lääkärin tehtävä ole ilmiantaa laittomia oleskelijoita.

Toisaalta sosiaaliturvan rakentaminen ei-kansalaisille ei sekään pidemmän päälle toimi.

Eli: perusterveydenhoidon pitäisi toimia ilman henkilötunnuksia ja kortteja. Toisaalta meillä ei varmasti ole varaa terveydenhoitoturismiin veronmaksajien rahoilla. Tämä maa on veloissa.

Käyttäjän markok kuva
Marko Kivelä

Täytyy kysyä, että oletko ajatellut asia ihan loppuun? Oletetaan, että tahtomasi uudistukset tehtäisiin. Mitä siitä olisi seurauksena? Nähdäkseni se paikottaisi laittomat maahanmuuttajat yhä pahemmin yhteiskunnan reuna-alueille ja he joutuisivat yhä pahemmin hyväksikäytetyksi. Tämä ruokkisi rikollisuutta ja mm. lisäisi ikävien tautien (kuten tuberkuloosi) leviämisriskiä sillä laittoman maahanmuuttajan olisi jatkossa mahdotonta saada hoitoa, mutta hänen mahdollisuutensa tautinsa levittämiseen ei kuitenkaan katoaisi. Eli tämä loisi lisäriskin suomalaisten terveydelle.

Olen siinä suhteessa samaa mieltä, että laittomalle siirtolaisuudelle tulisi tehdä jotain, mutta sinun ratkaisusi ei vaikuta erityisen humaanilta, eikä edes toimivata.

Käyttäjän MikkoAhola kuva
Mikko Ahola

Miten se laki aikanaan kohteli niitä suomalaisia, jotka auttoivat Neuvostoliitosta loikanneita eteenpäin kohti länttä? Mullova muistetaan.

Käyttäjän Json kuva
Jani Jansson

Tarkoitatko sitä, että rikoksentekijälle ei saa antaa sairaalahoitoa? Koskisiko tämä myös ylinopeuksia ja veronkiertoa?

Jukka Mäkinen

Ehdottomasti, varsinkin veronkiertoa, salatupakointia ja syyttäjille vittuilua.

joni heiskanen

Näin toimitaan Israelissa. Ja kyse ei ole edes laittomista maahantulijoista.

Maailman suurimpaan keskitysleiriin Israelissa sullotaan jopa 30 000 ihmistä

Haaretz-lehti uutisoi, että Negevin autiomaahan valmistuvaan 'pidätyskeskukseen', joka täyttää tosiasiassa keskitysleirin kriteerit, aiotaan ennakkotiedoista poiketen (n. 12 500 ihmistä) mahduttaa jopa 30 000 pakolaista ja maahanmuuttajaa. Asiasta kertoi Israelin sisäministeriö.

Jo Israelin puolustusministeriön aiemmin tänä vuonna julkistamien ennakkotietojen mukaan on ollut tiedossa, että Israel on parhaillaan rakentamassa ja ottamassa käyttöön maailman suurinta "pidätyskeskusta" 12 500 ihmiselle. Monet asiasta uutisoineet lähteet ja rakentamista kommentoineet asiantuntijat puhuvat kuitenkin "keskitysleireistä".

Nyt Israelin sisäministeriö on paljastanut, että rakenteilla oleville keskitysleirille aiotaan sulloa tulevaisuudessa jopa 30 000 afrikkalaista maahanmuuttajaa tai pakolaista.

Todellinen lukumäärä suunnitellusta vankimäärästä paljastuu keskitysleirin viemäri- ja vesirakennesuunnitelmista. Puolustusministeriö on ilmoittanut, että keskitysleiri kykenee vastaanottamaan pian yli 20 000 ihmistä.

Käyttäjän MikkoAhola kuva
Mikko Ahola

Ihmiskaupan tehokasta ehkäisyä. Räsänen kai otti jo mallia tästä valitun kansan laitoksesta, kun esitti uuden esityksensä ihmiskaupan uhrien käsittelystä.

http://yle.fi/uutiset/ihmiskaupan_uhreille_harkita...

"Vastaanottokeskus selvittää yhdessä Maahanmuuttoviraston kanssa, voisiko ihmiskaupan uhrien tueksi muodostaa valtakunnallisen tukiverkoston. Verkosto hoitaisi vuorokauden sisällä ihmiskaupan uhrien majoittamisen ja mahdolliset muut ensitarpeet."

joni heiskanen

''Ihmiskaupan tehokasta ehkäisyä. Räsänen kai otti jo mallia tästä valitun kansan laitoksesta, kun esitti uuden esityksensä ihmiskaupan uhrien käsittelystä.''

Khazarit, tai nykyisin kuten he haluavat itseään kutsuttavan Ashkenazi juutalaiset eivät ole ''valittua kansaa''

Tuo ei ole siis Orthodoksi juutalaisten rakennelma. Vaan Ashkenazi juutalaisten.

Siihen mitä Räsänen on ehdottanut, en tiedä. Linkkisi ei toimi.

Antti Joensuu

Asiallista kirjoittelua Ollilta.
Ihmettelen vähän minkä ihmeen takia lainsuojattomia, oleten että he ovat lainsuojattomia koska heillä ei ole lainsuomaa oikeutta oleskella Suomessa, halutaan hyysätä meidän veronmaksajien varoin.
Eikä olisi kuitenkin parempi että kyseiset resurssit käytetään suomalaisiin(tai suomen / EUn kansalaisuuden omaaviin henkilöihin).

Mielestäni Suomi ei ole kuitenkaan mikään hyväntekeväisyys järjestö ja suomalaisten verotulot PITÄÄ saada käytettyä suomalaisten hyväksi (tosin kuin mahtava ja upea hallituksemme tekee tällähetkellä, voisi lisätä).

Päinvasteinen on mielestäni vaan huuhaata!

Jos ihmisellä on LAILLINEN oikeus oleskella Suomessa niin sitten oleskelee, muuten pois.
Miettikäähän nyt ihan oikeesti; jos jollain ei ole oikeutta oleskella Suomessa, niin OISKOHAN sille ehkä syynsä??

Heikki Ojala

yhy yhy olemme niin Hyviä ihmisiä. Ei vaan hyysäriys on luonnevika. Suomalaisia on alle promille, valkoisia on alle 8% maailman populasta. Valmiiseen pöytään, hyvinvointivaltioon, on rajatttomasti niin no miljardeja tulijoita.

Käyttäjän ingmarforne kuva
Ingmar Forne

Laittomuudesta on rangaistava, kirjoittaa kansanedustaja Immonen.

Voisin periaatteessa olla samaa mieltä, edellyttäen että kansanedustaja Immonen ensin kertoisi:

* Miten ja ketä pitää rangaistaa siitä että työttömille ja muille työvoimatoimistoihin soittaville langetettiin 7.12.2004 alkaen täysin laittomia ja tuntuvia ylimääräisiä puhelinmaksuja, jotka valtio lahjoitti puhelinoperaattorille, joka oli Elisa? Noin 1,3 miljoona vuodessa. Laittomuudesta on eduskunnan oikeusasiamiehen kannanotto.

* Miten ja ketä pitää rangaistaa siitä ettei mikään viranomainen ole ottanut asian edes tutkiakseen, vaikka tapaus on selvä kavallus, niin kuin se rikoslaissa määritellään?

* Millä tavalla pitää rangaistaa niitä kansanedustajia, jotka eivät ole tehneet mitään asian laittamiseksi kuntoon, vaikka heitä on pyydetty niin tekemään? Kansanedustaja Immonen on myös pyydetty tekemään jotain asiassa. Mitään uutiskynnystä ylittävää ei ole kuitenkaan näkynyt. Miten kansanedustaja Immonen pitää rangaistaa tästä?

* Meillä on kansanedustaja Timo Kalli, joka on julkisesti kertonut olevansa sitä mieltä, ettei sellaisia lakeja, joista ei rangaistus seuraa, tarvitse noudattaa. Pitääkö Kallia rangaistaa? Miten?

* Elisa on kavaltamillaan rahoilla jakanut ylimääräisiä osinkoja, ja maksanut palkkoja. Osinkojen saajat ovat syyllistyneet kätkemisrikokseen. Miten heitä tulisi rangaista?

* Onko kansanedustaja Immonen osingonsaajien joukossa, kun ei ole mitään tehnyt?

Tässä puhelinjupakassa olen edelleen sitä mieltä että jos laittomasti kavalletut varat maksetaan takaisin rikoksen uhreille, siinä tulee rangaistusta aivan riittävästi. Siinä ei muuta tarvittaisi. Ehkä kansanedustaja Immonen on toista mieltä. Jos on, haluaisin mielelläni kuulla siitä.

Epäilenpä kuitenkin että kansanedustaja Immonen ei itse tule vastaamaan millään lailla.

Peter Hogqvist

Saisimmeko minkäänlaista vastausta kansanedustaja Immoselta em. kommenteihin?

Toimituksen poiminnat